keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Pääkirjaston satutunti 17.1.2018

Satutunnin aiheena oli dinosaurukset. Luimme kirjan Dinojen iso hätä. Lapsia paikalla oli kolme ja aikuisia yksi. Askarteluna oli dinopaperinukke. Kaksi lapsista askarteli. 

Työnjako: Jenna luki kirjan. Julia ja Riku vetivät askartelun. Tuuli kuvasi ja Satu sekä Matias havainnoivat.

Huomasimme kehitystä ensimmäiseltä kerralta, mutta kehittämisen varaa kuitenkin on vielä. 

Kaon lastenohjaaja opiskelijat Tuuli, Riku, Matias, Satu, Jenna ja Julia






Pääkirjaston satutunti 10.1.2018

Ensimmäisellä satutunnilla aiheena oli kalat. Tuuli luki kirjan Sateenkaarikala löytää kotiin. Lapsia oli paikalla kolme ja aikuisia yksi. Askarteluna oli kalojen värittäminen. Askartelussa lapset olivat reippaasti mukana ja saivat värittää omanlaisia kaloja.

Matias luki runon:

Oli kaksi pikkuista kalaa,
joilla oli järkeä vain tämän verran;
yhdessä ne päättivät lentää kuuhun,
rakentaa pesänsä suureen puuhun.
Tuumasta toimeen, ne uivat rantaan ja kaivoivat lähtökuopat santaan.
Mutta oi voi, kuinkas sitten kävikään?
Kaikki sen tietää - ei kalat osaa lentää.


Huomasimme, että voimme kehittyä ja suunnitella työnjakoa paremmin.

Kaon lastenohjaajaopiskelijat Tuuli, Julia, Matias, Satu, Riku, Jenna




Pääkirjaston satutunti 24.1.2018

Tänään teemana oli avaruus ja tähdet. Luimme kirjan Avaruuskekkerit. Satua kuuntelemassa oli neljä lasta. Askarteluksi teimme avaruusvärityksen, johon osallistui kuusi lasta. 

Satutunti onnistui hyvin ja olemme huomanneet itsessämme kehitystä aikaisemmilta kerroilta. Lapset olivat innokkaina askartelussa ja tekivät ahkerasti töitä. Lapset olivat puheliaita ja heidän kanssaan oli helppo keskustella.

Työnjako: Satu ja Riku lukivat. Tuuli ja Matias vetivät askartelun. Jenna ja Julia kuvasivat.

 Kaon lastenohjaaja opiskelijat: Jenna, Tuuli, Riku, Matias, Satu, Julia ja Mahtab.


24.1.2018 Lehtikankaan satutunnit

Tämän kerran aiheena oli talvi. Kirjoina olivat Karhu joka sanoi pöö! ja Timantti lumessa. Lukijoina toimivat Milla ja Matti. Lapsia oli paikalla 25 ja aikuisia 11. Askarteluna liimailimme lumiukkoja kartongille ja leikkasimme lumihiutaleita. Sadun jälkeen askarteluun jäi lapsia vain noin 6.




Terveisin: LAPE17 Matti,Milla,Anni,Juulia,Maria,Oona
24.01.2018 LOHTAJAN SATUTUNTI

Tänään paikalla oli kolme lasta ja kaksi aikuista. Satutunti aloitettiin kirjalla "MÖRKKI", satu kertoi kiukuttelusta. Sadun jälkeen väritettiin Angry Birds värityskuvia. Värityksen jälkeen luettiin vielä toinen kirja nimeltä "Miten olisi anteeksi!".

Satutunti meni hyvin ja odotusten mukaisesti.

Satutuntia olivat pitämässä: Laura, Aliisa, Sanna, Josefiina ja Annika




keskiviikko 17. tammikuuta 2018

17.1.2018 Lehtikankaan satutunnit

Tämän kerran aiheena oli eläimet. Kirjana oli Mimmi Lehmä siivoaa. Tänään lukuvuorossa olivat Oona ja Maria. Lukeminen yleisölle oli tytöille uutta, jonka takia heitä jännitti aluksi tosi paljon, mutta kun he pääsivät alkuun jännitys lieventyi sadun kuluessa. Lapsia oli paikalla 17 ja aikuisia 8. Askarteluna lapset saivat piirtää oman lempieläimen, mutta he piirsivät myös muita piirroksia.

Tänä toisena kertana satutunnin toiminta tuntui kaikille jo helpommalta ja tästä on mukava jatkaa eteenpäin.


Terveisin: LAPE17 Matti,Anni,Milla,Oona,Maria,Juulia
10.1.2018 Lehtikankaan satutunnit

Olimme ensimmäistä kertaa pitämässä satutuntia, jonka aiheena oli avaruus. Kirjojen nimet olivat: Tanssiva Tähti ja Riku Roope ja Ringo lentävät kuuhun, joiden lukijoina toimivat Juulia ja Anni. Lapsia oli 16 ja aikuisia 4. Lukemisen jälkeen satutunti jatkui askartelun parissa, jolloin lapset saivat värittää raketteja, joita he saivat viedä kotiin tai leikata ja liimata kartongille, joka laitettiin näkyville kirjaston ilmoitustaululle.


Terveisin: LAPE17 Matti,Juulia,Anni,Milla,Maria,Oona
LOHTAJAN SATUTUNTI 17.1.2018

Tänään satutunnilla oli kolme lasta ja heidän vanhemmat/isovanhemmat. Teemana olivat lumiukot ja niihin liittyvä askartelu, jossa jokainen sai askarrella omanlaisensa lumiukon.

Satutunnin aloitimme teemaan liittyvällä lorulla:

Talven ukko, lumiukko
lunta säkistä heittää.
Jäätä suihin, kylmää luihin;
tienoot lumella peittää.  

Ensimmäinen satu oli Lumottu lumiukko. Olimme suunnitelleet lukevamme vain yhden kirjan, mutta isovanhemman toiveesta luimme myös toisen lumiukkokirjan, nimeltään Kun lumiukko ravisteli hattuaan. Toisen kirjan luimme askartelun jälkeen.

Askartelimme valmiiksi leikatuista paperiympyröistä lumiukkoja. Paperiset lumipallot liimattiin värilliselle kartongille ja lapsi sai tuunata lumiukkoa mieleisekseen esimerkiksi piirtämällä lumiukolle kaulahuivin tms.


Lastenohjaajaopiskelijat: Laura, Sanna, Josefiina ja Annika